ODETTE LEYA VH-59031

OIKEA NIMI Odette Leya ROTU JA SKP suomalainen pv, tamma
KUTSUMANIMI Alma SYNTYNYT 25.11.2008, (ikä)
SÄKÄKORKEUS 164cm KASVATTAJA Leya Dressagehorses
OMISTAJA goosnone, Neverland KOULUTUS ko vaativa a
PAINOTUS koulupainotus SAAVUTUKSET


Yleisesti ottaen Alma on melkoinen känkkäränkkä, mutta oikein hyvinä päivinä siitä kehkeytyy oikea halipossu. Tarhassa Alma ei tee mitään, tulee korvat tötteröllä vastaan ja antaa kiinni. Hoitaessa naama hieman muuttuu. Alma vihaa paikoillaan seisomista, ja useimmiten hieman steppailee ympäriinsä. Kaikkialta muualta saa harjata, mutta on herkkä päästään. Viskoo päätään joka ilmansuuntaan ja luimii. Kaviot nostaa, mutta ei näytä järin onnelliselta. Satulaa laittaessa luimii ja saattaa hyppiä pienen pieniä pukkihyppyjä. Vyötä kiristäessä pullistelee minkä ehtii. Suitsien kanssa ei ongelmia.

Ratsastaessa melko vauhdikas tapaus. Toki osaa keskittyäkin, kun sen ratsastaa herkäksi ja näyttää kuka käskee. Laukassa yleensä taitavasta ratsastuksesta huolimatta yrittää ryöstellä. Mutta ehkä juuri tämän piirteen takia tuntuu aina niin hienolta, kun tamman saa kulkemaan hienosti ja rauhallisesti! Esteilläkin perus-Almaa on rynniminen. Se on välillä oikein ihme, miten se pääsee esteiden yli siinä räkäpukkilaukassa. Toki hän osaa esteilläkin olla hieno ja kiltti ja loistava tähti (tätä tosin _EI_ tapahtu kovin usein..)

Kisoissa Almasta tulee esiin aivan uusia puolia. Sillä on suunnaton esiintymishalu ja se kulkee nätisti korvat tötteröllä ja kaula kaarella, oko ajan hirveä esitys päällä. "Tässä olen minä ja minä olen paras". Lämmittelyalueella saattaa vähän hirnua oreille ja olla vähän liiankin kiinnostunut muista hevosista, mutta radalla keskittyy täysillä. Ehkä se on pikku vioistana huolimatta aika kelpo kilpaponi.




☆ Sukutaulu ja jälkikasvu

Odette Leya
fwb, 164cm, kimo
isä LNZ Almost Easy
fwb, 166cm, ruunikko
ii Russian Roulet
old, 171cm, ruunikko
ie Glamorous Lydia
swb, 161cm, ruunikko
emä Odessa Luned
fwb, 163cm, rautias
ei Alberic ING
old, 162cm, ruunikko
ee Quinevere
fwb, 161cm, rautias

s. 02.05.2009 o. Seven Stones   ( isä All Punk'd Up SIN )
s. 01.06.2009 t. Odysseia Never   ( isä Mafioso PB )




☆ Kilpakalenteri

40 KRJ sijoitusta / 10 voittoa

30.04.2009 -- kutsu -- KRJ -- va B -- 09/100
29.04.2009 -- kutsu -- KRJ -- va A -- 08/100
29.04.2009 -- kutsu -- KRJ -- he A -- 01/100
23.04.2009 -- kutsu -- KRJ -- va A -- 06/40
23.04.2009 -- kutsu -- KRJ -- va B -- 01/40
01.04.2009 -- kutsu -- KRJ -- he B -- 01/40
01.04.2009 -- kutsu -- KRJ -- he A -- 06/50
02.04.2009 -- kutsu -- KRJ -- he C -- 04/50
06.04.2009 -- kutsu -- KRJ -- he B -- 06/50
06.04.2009 -- kutsu -- KRJ -- he C -- 07/50
07.04.2009 -- kutsu -- KRJ -- he A -- 04/40
10.04.2009 -- kutsu -- KRJ -- he B -- 02/80
11.04.2009 -- kutsu -- KRJ -- he A -- 05/30
11.04.2009 -- kutsu -- KRJ -- he C -- 02/50
13.04.2009 -- kutsu -- KRJ -- he C -- 03/50
14.04.2009 -- kutsu -- KRJ -- he A -- 01/30
15.04.2009 -- kutsu -- KRJ -- he C -- 01/50
23.04.2009 -- kutsu -- KRJ -- he A -- 04/30
24.04.2009 -- kutsu -- KRJ -- he A -- 01/30
04.04.2009 -- kutsu -- KRJ -- va B -- 05/32

02.04.2009 -- kutsu -- KRJ -- he A -- 04/40
04.05.2009 -- kutsu -- KRJ -- va A -- 07/50
05.05.2009 -- kutsu -- KRJ -- va B -- 01/50
26.04.2009 -- kutsu -- KRJ -- va A -- 06/46
03.05.2009 -- kutsu -- KRJ -- va A -- 01/35
02.05.2009 -- kutsu -- KRJ -- va B -- 02/35
04.05.2009 -- kutsu -- KRJ -- va A -- 01/35
04.05.2009 -- kutsu -- KRJ -- he B -- 03/35
05.05.2009 -- kutsu -- KRJ -- va B -- 05/35
05.05.2009 -- kutsu -- KRJ -- va A -- 04/35
30.04.2009 -- kutsu -- KRJ -- va B -- 02/30
30.04.2009 -- kutsu -- KRJ -- va A -- 05/29
28.04.2009 -- kutsu -- KRJ -- va A -- 04/30
29.04.2009 -- kutsu -- KRJ -- he A -- 04/30
01.05.2009 -- kutsu -- KRJ -- va A -- 05/30
01.05.2009 -- kutsu -- KRJ -- va B -- 01/27
02.05.2009 -- kutsu -- KRJ -- va A -- 02/27
03.05.2009 -- kutsu -- KRJ -- va B -- 02/27
04.05.2009 -- kutsu -- KRJ -- va A -- 01/25
04.05.2009 -- kutsu -- KRJ -- va A -- 02/69
+ 15.05.2009 -- kutsu -- KRJ-Cup -- va A -- 04/250




☆ Päiväkirja ja valmennukset

15.06 valmennus - koulu vaativa a - valmentaja ziki
Tamma oli lämmittelyissä reipas ja katseli kiinnostuneena ympärilleen, eikä aluksi kuunnellut ratsastajaa melkein ollenkaan. Raviin kun siirryttiin, alkoi kuitenkin kuunnella jo ratsastajaa. Lämmittelyiden jälkeen tamman kanssa alettiin ottaa vastalaukkaa. Aluksi tavallisessa laukassa Alma innostui vähän liikaa, mutta kun saatiin rauhalliseksi ja keskittyneeksi, alettiin vastalaukkaa ottaa. Aluksi tamma yritti vaihtaa laukan oikeaan kulmissa, mutta sitten parin kierroksen jälkeen oppi jo pitää tasapainon myös kulmissa, eikä alkanut horjua ja kompuroida askeleiden kanssa. Loppuun otimme vielä koottuja ja lisättyjä askellajeja, jotka onnistuivat loistavasti.

20.05 valmennus - koulu vaativa a - valmentaja nienna
Minulla oli todella kiirreellinen aamupäivä, joten saavuin valmentamaan teitä hieman myöhässä. Olit ehtinyt verrytellä Alman jo valmiiksi, kuten viimekerrallakin ja neiti saikin nyt kävellä muutaman kierroksen pitkin ohjin ennenkuin aloittaisimme. Pistin teidät harjoittelemaan aluksi avotaivutuksia käynnissä ja ravissa. Käynnissä avot menivät niin hyvin, että siirryitte melkein heti tekemään niitä ravissa. Lopuksi oli laukkatyöskentelyn vuoro, pistin teidät hikoilemaan ja harjoittelemaan laukannostoa suoraan peruutuksesta. Nämä menivät teiltä hyvin, tosin Alma rupesi ennakoimaan eikä olisi halunnut peruutukset lähtivät aina vähän vinoon.

19.05 valmennus - koulu vaativa a - valmentaja nienna
Saavuin ensimmäistä kertaa valmentamaan teitä Neverlandiin. Olitte ehtineet verrytellä jo valmiiksi. Alma kulki tänään todella nätisti. Tamma on vielä todella nuori, mutta sen osaaminen ja halu tehdä töitä suorastaan huokuu sen liikkeistä. Valmennus meni osaltanne hienosti, harjoittelimme aluksi avotaivutuksia jotka sujuivat teiltä sekä käynnissä että ravissa hienosti. Muista tehdä pidätteet enemmän istunnalla, nyt tamma ei oikein halunnut kuunnella kun otit pidätteet vain ohjista. Lopputunnista tekemänne lisäykset ravissa ja laukassa olivat hienoja, Alma oli aivan innoissaan ja meinasi teki ihania ilopukkeja laukassa. Laukanvaihdot onnistuivat teiltä joka toisella askeleella hyvin siihen nähden että Alma on vielä nuori.

02.05 valmennus - koulu vaativa a - valmentaja Judith
Alkuun Odette Leya oli kaikkea muuta kuin rento; sipsuttavat, pienet askeleet ja kokoaikainen säpsyily ei oikein tuntunut edustavan vaativan tason kouluratsua. Työt aloitettiin sen myötä hyvillä ja huolitelluilla verryttelyillä, tehden avo- ja sulkutaivutuksia, pohkeenväistöä sekä kiemurauria kaikissa askellajeissa. Ravin ja laukan temponvaihteluissa Alma kuumui ja heitteli päätään hermostuneesti, mutta kun ratsastaja piti kätensä rauhallisena ja vakaana, työt sujuivat paremmin. Laukanvaihdot näyttivät alkuun hankalilta hevosen iik-kohtauksen takia, mutta ratsastajan päättäväisyydellä ne alkoivat näyttää varsin hyviltä. Koottu ravi ja laukka vaikuttivat mallikkailta ja hienoilta, sen sijaan puolipiruetissa takajalat tuntuivat menevän solmuun, mutta pienen vänkäyksen jälkeen puolipiruettikin tuli viimeinkin nätisti esille. Tämän hevosen kanssa ratsastajalta vaaditaan määrätietoisuutta ja selkeitä apuja, jotka goosnonelta löytyikin. Kootut askellajit näyttivät olevan ratsukon yksi suurin vahvuus ja askellajien lennokkuus oli ihailtavaa. Loppujen lopuksi kaikki vaaditut asiat sujuivat esimerkillisesti tältä ratsukolta, hyvä!

13.04 valmennus - koulu helppo a - valmentaja Wetched
Aluksi Alma ei oikein tajunnut mitä piti tehdä, koska käskit huomaamattasi tätä tekemään kahta asiaa yhtäaikaa. Ravatessa normaaleja päätyympyröitä Alma taipui notkeasti, sekä ympyrät olivat suht. symmetrisiä. Laukassa väistöjen työstämisessä meni suurin osa ajasta, mutta lopulta se alkoikin sujua hyvin ja molemmat olitte tyytyväisiä. Lopuksi vielä otitte ravissa muutaman väistön, joissa Alma oli luistanut avuiltasi ja säpsähti maneesin katolta tippuvan lumen ääntä. Alma teki loppuun asti ihan hyvin töitä, kuten itse ratsastajakin. Teitte ympyröillä siistiä ja tarkkaa jälkeä.

22.03 valmennus - koulu helppo b - valmentaja Roy
Menossa ei ollut valittamista. Tamma oli hieman hölmistynyt uudesta ympäristöstä ja samalla kentällä ravaavista oreista, mutta teki selvästi parhaansa keskittyäkseen. En voinut olla rakastumatta Alman suloisen hölmöön päähän ja kevyisiin liikkeisiin, se todellakin liikkui hyvin sujuvasti pärjäten erinomaisesti myös hieman huomiotaherättävämmille oreille. Lopputunnista laukkojen jälkeen Alma liusui kontorollista ja meno oli vain liian kovaa juoksentelemista. Ota hevonen jalkojesi väliin ja näytä kuka on pomo. Alma vain veteli ratsastajaa ympäri kenttää eikä menosta tiennyt mitä jompikumpi edes yritti. Loppujenlopuksi erinomainen suoritus.

ULKOASUN © SUSANNA K. 2009 www   / /   TÄMÄ ON VIRTUAALIHEVONEN